Katastrofiapua Sri Lankaan

Share |
05.06.2017

Suomen Lions-liitolta katastrofiapua Sri Lankaan

Sri Lankassa useita päiviä kestäneet rankkasateet ja niiden aiheuttamat tulvat ovat koetelleet yli miljoonaa ihmistä, joista suurin osa on joutunut pakenemaan kodeistaan. Apua tarvitaan niin Ratnapuran silmäsairaalan alueella, kuin myös kummilastemme perheissä. 

Suomen Lions-liiton hallitus on päättänyt ylimääräisessä kokouksessaan 31.5. maksaa avustuksena Sri Lankassa, Ratnapurassa sijaitsevan sairaalan wellfare fund -tilille katastrofiapua pikaisesti 10 000 euroa. Avustuksen turvin kotinsa menettäneitä sairaalan henkilökunnan jäseniä voidaan auttaa välttämättömien hankintojen hoitamisessa. 

Hallitus on päättänyt myös toisen, 10 000 euron katastrofiavun antamisesta kummilapsien perheiden auttamiseen ja päivittäisten tarvikkeiden hankkimiseen. Käytännön toimia hoitaa Alert-työryhmä. 

Toiselle avustusmäärälle jätetään optio jakaa siitä myös Sri Lankan Lions-järjestön, MD 306 välityksellä, mikäli kummilasten avun tarve ei ole niin suuri kuin tällä hetkellä on arvioitu. 

Myös yksittäinen lion tai klubi, tai ulkopuolinen henkilö voi auttaa lahjoittamalla vapaavalintaisen summan Suomen Lions-liiton katastrofitilille FI54 8000 1970 8298 84 (BIC DABAFIHH). Laita viestikenttään "klubin nimi" ja "Sri Lanka". 

Katastrofitilin kautta apu menee lyhentämättömänä kohteeseen. 

Lisäksi liiton hallitus päätti käynnistää katastrofikeräyksen, jolla liiton katastrofirahastoa täydennetään tulevien hätätilanteiden varalle. Lue lisää www.lions.fi>– Anna kansainvälistä katastrofiapua. 

Lahjoituksen katastrofitilille voi tehdä myös soittamalla lahjoituspuhelinnumeroon 0600-11818 hinta 20,28 €/puhelu + pvm TAI lähettämällä tekstiviestin 10E LIONS numeroon 16588.

15.11.2018Kutsu MJF- ja Lionsritarijuhlaan
22.10.2018EUROPAFORUM2019 TALLINNA
01.07.2018Las Vegas
07.05.2018100% presidentin ansiomerkkihakemus
30.04.2018Klubin erinomaisuuspalkintohakemus 2017-2018
21.04.2018Lionspiiri 107C vuosikokous valinnat
19.01.2018Tapiolan lions-päivä ja KVN Espoo 3.3.2018
06.08.2017Olette kaikki tervetulleita kauden avaukseen
11.06.2017Heimo Potinkara valittiin kansainväliseksi johtajaksi
05.06.2017Katastrofiapua Sri Lankaan

Siirry arkistoon »