Teemakuukaudet

Teemakuukaudet kaudella 2022-2023 ovat:

Elokuu ”LCI ja NSR, kansainvälisyys”

Syyskuu ”Jäsenyys, GMT”, kauden toiminnan alkaessa on hyvä aloittaa jäsenasioista, jäsenten viihtyvyys ja uusien jäsenten hankinta.

Lokakuu ”Nälkä”, 8.10. vietettävään Hyvän päivään voi ottaa ohjelmaan vaikka ruokakeräyksen järjestämisen.

Marraskuu ”Diabetes”, 14.11.on kansainvälinen Diabetespäivä, joten marraskuun aikana voi järjestää monenmoisia tapahtumia Diabeteksen ympärille ja tietenkin yhteistyössä paikallisten Diabetesyhdistysten kanssa.

Joulukuu ”Tvåspråkighet”, kaksikielisyys on aihe, jonka ympärille voi kehittää vaikka stipendejä

Tammikuu ”Koulutus, GLT”, tulevien virkailijoiden koulutus/koulutukset on asia mikä klubeissa pitäisi nostaa esille enemmän.

Helmikuu ”Lapsuusiän syöpä”, yhteistyö Lasten Klinikoiden kummien kanssa on oiva tapa järjestää esim. konsertteja ja vaikka yhteistyössä alueen muiden klubien kanssa.

Maaliskuu ”Näkö”, klubit voivat tukea Sri Lankan silmäsairaalaa, jotta vähävaraiset ihmiset pääsevät silmäleikkaukseen ja säilyttävät näkökykynsä

Huhtikuu ”Arne Ritari -säätiö”, huhtikuu on loistava ajankohta tukea Arne Ritari- säätiötä ja hankkia adresseja kevään juhliin.

Toukokuu ”Ympäristö”, klubien tekemillä ympäristöaktiviteetilla voidaan hävittää vieraslajeja, istuttaa puita tai siivota lähinurkkia.